torstai 20. syyskuuta 2012

Syksyn ensimmäinen KYKY-kokous 24.9 klo 16 @ Linna 6017

KYKY kokoustaa ensimmäistä kertaa tänä syksynä ensi maanantaina, jolloin agandalla on erityisesti logopedian ja puheviestinnän rakenteellinen kehittäminen. Tamyn kannanoton aiheesta voit lukea täältä. Hallopedit ovat käyneet keskustelemassa asiasta myös YKY:n johtajan Risto Kuneliuksen kanssa ja maanantaina KYKY:n kokoukseen on lupautunut tulemaan Tamyn koulutuspoliittinen sihteeri Joachim Kratochvil.

Suunnitelmissa on myös tuumailla tulevaa toimintaa ja esitellä yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden verkkolehteä Alustaa!. Alustan! toimittajana työskentelee YKY:n hallopedinakin tunnettu Olli Herranen. Juttuideoiden, palautteen tai muun verkkolehden toimintaa liippavan asian tiimoilta voit olla yhteydessä osoitteeseen alusta-toimitus[at]uta.fi.

torstai 10. toukokuuta 2012

Raportti johtokunnan kevätkauden toiminnasta

Hei kaikki YKYläiset!

Viime aikoina raportointi johtokunnan toiminnasta on ollut hieman hiljaista. Tämä johtuu siitä, että raportoinnista vastaava hallopedi on kokenut itsensä ylityöllistetyksi, eikä täten ole täyttänyt velvollisuuttaan asiaankuuluvalla tavalla. Seuraavassa vedän yhteen kevätkauden antia viimeisen kolmen raportoimattoman kokouksen osalta.

1) Budjettiasiaa
2) Jatko-opiskelijoiden, jatko-opintoihin tähtäävien ja tutkijoiden ura-asiaa
3) Logopedia Helsinkiin, puheoppia lisää Tampereelle
4) Sosiaalipsykologian professuuri
5) Muuta

1) Joskus aiemmissa raporteissa puhuttiin yksikön rahatilanteesta melko pessimistiseen sävyyn. Tämä johtui muutoksista koko yliopiston ja tätä kautta myös yksikön rahoitus- ja kirjanpitomekanismeissa. Lukuvuoden alun pessimismistä huolimatta yksikön budjetti löysi lopulta stabiliteetin. Seuraavaksi yksikkö pitää tulosneuvottelut yliopiston kanssa, joka taas käy niitä siltä pohjalta, joka on yliopiston ja Opetus- ja kulttuuriministeriön välisissä tulosneuvotteluissa syntynyt. Jäämme odottamaan tuloksia näistä neuvotteluista suuren jännityksen vallassa.

2) Kevään mittaan yliopistossa on ollut keskustelua esim. apurahatutkijoiden asemasta ja ns. tenure track -mallista. Ensiksi mainittujen kohdalla hämmennystä on herättänyt epäselvä asema yksikössä, nimittäin heidän juridisesta asemastaan on jatkuvasti epätietoisuutta. Näihin kysymyksiin ei ole toistaiseksi tullut vielä mitään selkeää vastausta ja apurahatutkijoiden tarkka suhde yliopistoon pysyy vielä epäselvänä.

Yliopisto on kuitenkin päättänyt - ainakin nimellisesti - ottaa käyttöönsä strategiassaaan ns. tenure track -mallin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ainakin joidenkin tutkijoiden kohdalla heidän työuraansa ja sen jatkuvuutta/jatkuvuuden edellytyksiä pyritään selkeyttämään. Tutkijan uraan luodaan selkeämpiä etenemisen portaita, joiden kautta kullekin jatko-opintoihin ja tätä kautta mahdollisesti yliopiston tutkijan uralle tähtäävälle olisi selvempää, mitä kaikkea tulevaisuus voi tuottaa. Tällä hetkellä yksi suurimpia jatko-opiskelijoiden ja tutkijoiden huolen aiheita on jatkuva epävarmuus tulevaisuudesta kaikin tavoin ja epäselvyys siitä, millainen yliopiston rekrytointipolitiikka on ja tulee jatkossa olemaan.

Tenure track -malli pyrkii vakiinnuttamaan tietyt "askeleet" urapolulla, jotka edustavat edes jonkinlaista pysyvyyttä tutkijan uran mahdollisessa edistyksessä. Joidenkin, vielä nimeämättömin perustein valittavien tutkijoiden kohdalla tätä mallia mahdollisesti pyritään soveltamaan aivan suoraan vakiinnuttamalla heidät siihen, lopuille tämä merkitsisi kunnolla toteutuessaan vain käsitteellistä selvennystä yliopistouran mahdollisuuksista.

Omasta näkökulmastani Tenure track -mallin arvo voi toteutua missään muodossa vain silloin, jos seuraava suurempi hallinnollinen uudistus ei vie siltä pohjaa. Suhtaudun tähän ennusteeseen hieman skeptisesti.

Lisähuomio: YKYn johtokunnan ulkopuolinen jäsen, Risto Alapuro, joka kuuluu myös Koneen säätiön hallitukseen, kertoi seuraavaa. Säätiöiden rahoituksen näkökulmasta ollaan jatko-opiskelijoiden rahoituksen suhteen siirtymässä kasvavassa määrin kohti valmiissa projekteissa jatkotutkimustaan tekevien rahoituksen painottamista. Tämä on melko suuri tiedepoliittinen linjanveto, koska käytännössä suuriin projekteihin jatkotutkimuksen tekeminen sitouttaa tutkimukset samalla projektin ja sitä johtavien tutkimuksellisiin päämääriin. Tämä säätiöhin liittyvä rahoituksellinen tendenssi on kuitenkin jotain, mihin yliopistojen tasolla ei tietenkään voida vaikuttaa, joten se nähtäköön jatko-opintoja suunnitteleville enemmän nice to know -tyyppisenä tietona.

3) Tällä hetkellä on menossa prosessi, joka pyrkii siirtämään TaY:n logopedian opetuksen HY:n ja HY:n puheopin opetuksen opetuksen HY:n. Siirtoja valmisteleva "[t]yöryhmä toteaa [...] että tehtäväksi annettu koulutuksien siirto on mahdollista toteuttaa hallitusti lukuvuoden 2016-2017 loppuun mennessä." Meneillään olevat koulutukset hoidetaan loppuun ja opiskelijamäärät säilyvät nykyisellä tasolla.

Oma tulkintani on, että muutoksen toteutumiseen varmuus on erittäin todennäköinen.

4) Sosiaalipsykologian professuurin täyttäminen etenee ja varmaan jo tällä viikolla saamme kuulla lopullisen päätöksen. Kyseinen ihminen tulee hoitamaan tehtävää toistaiseksi.

5) Olemme suurten muutosten kynnyksellä. Uudet tutkinto-ohjelmat astuvat voimaan tulevana syksynä uusien opiskelijoiden myötä ja opetuksessa siirrytään kaksiportaiseen tutkinto-ohjelman mukaiseen järjestykseen, jossa esim. sosiaalitieteet pääaineina lakkaavat olemasta kandivaiheessa ja siirtymä niihin tapahtuu siis vasta maisteriopintoihin siirryttäessä. Yksikön opinnot uudistuvat myös yhteisten opintojen osalta, sekä yksikölle tulee uusia maisteriohjelmia, kuten Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelma.

Nähdäkseni nämä uudistukset ovat pitkälti seurausta korkeakoulutuspolitiikan strategisista pyrkimyksistä. Yliopistoilla on painetta samaan aikaan erikoistua, mutta myös tuottaa laaja-alaisempaa osaamista. Tämän oksumoronin toteuttamiseen pyrkivien toimenpiteiden tosiasiallisia seurauksia emme voi käytännössä tietää ennen kuin tulevaisuus ne osoittaa, mutta opiskelijoiden kannalta hintaa maksetaan käytännössä varmasti vähentyneinä mahdollisuuksina vaikuttaa omiin opintoihin.

Tällaisin terkuin kevään sydämestä,

Olli Herranen

------
Muutamia lisäyksiä:


Opiskelijoilla tulee olemaan siirtymäaikaa 31.7.2015 asti suorittaa opintonsa loppuun vanhoissa pääainepohjaisissa tutkinnoissa. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus suorittaa kirjatentein lukuvuoden 2010-2012 mukaiset keskeneräiset opinnot syyslukukauden 2012 aikana. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että opintojen räätälöinti on aina mahdollista, vaikka tietysti ensisijaisesti opinnot tulee suorittaa voimassa olevien opetussuunnitelmien mukaan. Mitään ei pidä jättää sen varaan, että kaikki on sovittavissa, sillä henkilökunnalla ei ole mahdollista räätälöidä jokaisen opiskelijan opintoja. Ei ole kuitenkaan niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkaan etujen mukaista, että opiskelijat suorittaisivat joitakin opintopisteitä "turhaan", joten oman oppiaineen henkilökunnalta voi tiedustella miten suoritukset saisi sopimaan kokonaisuuksiin.


Yksikön muuttosuunnitelmat valmistuvat noin toukokuun puolen välin tienoilla ja itse muutto osuu heinäkuuhun.


Yksikössä on menossa professoreiden tehtävien täyttöjen lisäksi myös kahdeksan II-kiintiön tehtävien täyttöä, joiden hakuaika on päättynyt 23.4.


Alustava opetussuunnitelma, joka täydentyy kevään kuluessa, on julkaistu ja sen löytää osoitteesta: https://www10.uta.fi/opas/opetusohjelma/index.htm?lvv=2012


Yliopisto on julkaissut Kestävän kehityksen ohjelman vuosille 2012-2015 ja se sisältää myös toimenpiteen, että tällä kaudella opiskelijat voisivat suorittaa halutessaan monitieteisen kestävän kehityksen opintokokonaisuuden, josta saisi merkinnän tutkintotodistukseen. Ohjelmaan voi tutustua tarkemmin ainakin yliopiston intrassa.


Tutkintoihin vaadittavissa kieliopinnoissa tapahtuu muutamia muutoksia ja uudet vaatimukset voi tarkastaa täältä: https://www10.uta.fi/opas/opintoKokonaisuus.htm?rid=4920&lang=fi&uiLang=fi&lvv=2011 ja YKY:n yhteisiin opintoihin, jotka ovat uusissa tutkinto-ohjelmissa pakolliset, voi tutustua täällä: https://www10.uta.fi/opas/opintoKokonaisuus.htm?rid=7504&uiLang=fi&lang=fi&lvv=2012. Myös tietotekniikka taidot-kurssi tulee olemaan osa uusia tutkinto-ohjelmia.


Terkuin Sanni

tiistai 20. maaliskuuta 2012

KYKY-bileet!

Ensimmäiset KYKY:n yhteisbileet järjestetään keskiviikkona 28.3 klo 19 lähtien Groovessa. Tarjolla hyvää seuraa, ilmaista skumppaa ja huonoja juttuja.

Tapahtuman eventin löydät täältä: https://www.facebook.com/events/316944225032246/

Muistio KYKY-kokouksesta 19.3

Heissan kaikki,

KYKY kokousti jälleen tänään maanantaina ja kokouksessa vieraili yksikön hallinnon  henkilökuntaa: hallintopäällikkö Paula Järvenpää, opintoasiainpäällikkö Leena Wilkman, koordinaattori Sari Haataja ja opintosihteeri Johanna Elo.

1) Tilaratkaisu ja ainejärjestöjen tilat
2) Tuutorointi
3) Ajankohtaiset opintoasiat
4) KYKY-bileet

1) Tilaratkaisua ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta YKY tulee olemaan useammassa rakennuksessa. Politiikka lähtee Linnasta ja sen vapauttamiin tiloihin tulee ehkäpä sosiaalitieteiden henkilökuntaa, työelämäntutkimuskeskus ja filosofia. Filosofia saattaa myös muuttaa Pinni B:n 3. kerrokseen, jonne tulee historia ja ehkä TASTI, YTI tai TAPRI. Ratkaisu on siis vielä avoin, mutta jo nyt tehtyjen laskelmien mukaan tiukkaa tulee olemaan ja lisätilaa on ehkä löydettävä. Hallinnossa ei ole tahtoa viedä ainejärjestöiltä niiden tiloja, mutta asiasta ei ole puhuttu oikeastaan ollenkaan. Paula Järvenpää heitti ilmaan ajatuksen, että ainejärjestöillä voisi olla yhteisiä tiloja, mutta ratkaisuun täytyy palata, kun siitä on enemmän tietoa.

2) Leena Wilkman kyseli tuutorointijärjestelyiden perään, etenkin sosiaalitieteiden osalta. Yksikkö järjestää tuutorointikoulutuksen luultavasti huhtikuussa ja ottaa sitä ennen tutor-vastaaviin yhteyttä. Myös syksyn ohjelmasta keskusteltiin ja yksikkö on tällä hetkellä järjestämässä orientoivat opinnot maanantaina 3.9 ja samana päivänä iltapäivällä alkaa yksi YKY:n yhteisten opintojen kurssi, joka on siis kaikille aloittaville opiskelijoille pakollinen. Pakollinen kaikille on myös nykyään tietotekniikkataidot-kurssi, joka järjestetään mm. intensiivikurssina elokuun kahdella viimeisellä viikolla.

3) Leena kyseli myös olisiko info-tilaisuus paikallaan mm. uusiin tutkinto-ohjelmiin siirtymisestä. Tällaista toivottiin järjestettävän, sitten kun asiasta on enemmän selvyyttä. Leena myös ilmoitti, että hallintoon päin voi lähettää kysymyksiä, jotka on askarruttanut itseä/muita, niin yksikön sivuille voitaisiin kerätä kysymyksistä FAQ-osio. Siirtymisistä ja opintojen korvaavuuksista ollaan järjestämässä tilaisuuksia myös oppiaineittain. Sari Haataja kyseli kuinka paljon opiskelijat käyttävät yliopiston intraa, mutta se ei ollut osallistujien kesken suuressa käytössä. Hän muistutti, että intra on hyvä arkisto, josta voi löytää tarvitsemaansa tietoa, joka on ehkä hukkunut sähköpostien joukkoon. Intraa kehitetään kokoajan ja sen hyödyntäminen on kannattavaa. Puhuttiin myös opiskelijoiden roolista henkilökunnan rekrytoinnissa ja toivottiin, että opiskelijoilla tulisi tulevaisuudessa olemaan suurempi mahdollisuus vaikuttaa ja tähän suhtauduttiinkin hyvin.

4) Käytännön asioista puhuttiin, keskeisin seikka oli kuitenkin ILMAINEN SKUMPPA, jota siis tulee olemaan tarjolla nopeimmille krebaajille. Järjestelyt ovat hyvässä kunnossa, joten kaikki juhlimaan Grooveen ensi keskiviikkona klo 19!

Hallopedien puolesta,
Sanni